Päivä 24 | Bishkek - Osh (Osh) | Kyrgystan

Päivä 24 | Bishkek - Osh (Osh) | Kyrgystan
672km | +3,5 - +29 | Keli on kaikki

Konsuli hymyilee ottaessaan minut vastaan. Hymy kertoo kaiken. Teen kuitenkin muodollisen kysymyksen, että onko kaikki ok ja ojennan konsulille 9 passia. Konsuli antaa minulle Azerbaizan kirjallisuutta, lehtiä ja katoaa johonkin takahuoneeseen passeinemme. Puolta tuntia myöhemmin minulla on viisumoidut passit ja matkaan. En kuitenkaan varinaisesti singahda tien päälle vaan pompin tunnin verran huoltoasemalta huoltoasemalle etsimässä Kyrgystan tarroja jotakuinkin olomatomalla menestyksellä. Löydän lukuisia Kazakstan -tarroja mutta vain yhden Kyrgystan tarran ja kello on yli puolen päivän ja 700km ajettavana. 

 Ylämailla, tämä tasanko vajaassa 2500metrissä merenpinnasta laskettuna. Villeinä preerialla juoksevat hevoslaumat antavat oman fiiliksensä... ja lampaita (alla) niitä riitti koko päivälle ja välillä myös tien täydeltä.

Ryhmällä on tänään vapaapäivä Oshissa. Minulla täysi ajopäivä. Heti kohta puolenpäivän jälkeen annan palaa ja onnistun melkein täydellisesti välttämään poliiseja ennen vuoriston alkua. Eli selviä ns. 70km taajamaosuuden yksillä sakoilla. Pyynti on 1000som mutta saan tingittyä 300somiin. Päästyäni pois päätieltä alkaa varsinainen pikataival ja olen Oshissa heti kohta kymmenen jälkeen. Tulihan siinä muutaman päivän adrenaliini annokset ja oli pahuksen mukavaa edetä vähän reippaammin… :) … kuvia ei tullut juuri otettua. Muutama näpsäys lennosta kuitenkin. Luotan siihen, että Pasi on ottanut ison pinon hyviä kuvia. Mutta yes, ennätän kyllä huomata, että maisemat ovat hulppeat ja katson ne kaikki.

 1h ja avokeittiö avarilla maisemilla... kai sitä jurtassakin tottuisi asumaan. Ensimmäinen vuosi voisi kuiitenkin olla pahin. Alla iltapäivän perusmaisemaa.

Rytmiryhmä löytyy Oshin hotellin terassilta maailmaa paranatamasta… ja varmaan se on vähän parantunutkin. Jussi tosin harmittelee kameraansa, joka on jäänyt päivällä vaalean Lada-taksin takapenkille… eikä kameraa varsinaisesti sinänsä, vaan muistikortin kuvia. Mutta muuten kaikki hyvin ja ennätän saada vielä ruokaakin. Päivän hätäinen lounaani oli kaksi keitettyä kanamunaa, rasvapiiras ja yksi RedBull joka antaa siivet.
Ja kyllä, löysin paikan johon Markus oli unohtanut Camel-Packinsa. Camel-Pack oli kuitenkin jo mennyt kierrätykseen... ainakaan ravintolan pitäjä ei tiennyt siitä mitään, mikä ilmeisesti totta. Vaikutti siltä, että omistajan poika oli kerännyt Camel-Packin talteen, eikä halunut enää sitä historiaa muistella.

 Tämä se oli hauska tie... nousi 3509 metriin... ja kyllä kyllä. Oli kylmä, huipulla oli +3,5 ja satoi räntää. Alla yksi välitasankojen suorista.